|
Mikko Nairobissa
31.05.2005
syntymäpäivänä n. klo 19
Kädet tarttuivat kaulasta
kiinni. Kun ehdin tajuamaan mitä tapahtuu huusin
apua. Vedin vaistomaisesti kädet vartaloon kiinni,
housujen etutaskujen päälle suojaamaan niiden
sisältöä. Silmät olivat joko kiinni tai peitetty,
sillä mitään en nähnyt; lasit lensivät johonkin.
Olin joko istuallaan tai
selällään maassa, vai olinko ilmassa?
Reppua vedettiin selästä
kunnes hihnat irtosivat, lompakko revittiin taskuineen
oikean käden alta, nokialainen oli jo kadonnut
kun tavoittelin vasemmalla kädellä taskua.
"..in the name of Jesus
Christ stop..."
Makasin maassa kyljelläni
kyynerpään varassa ja kokosin ajatuksiani. Huuli
oli vähän kipeä ja kainalot hiertyneet repun hihnojen
hankaamana. Jostain ojensi käsi mutaiset ja naarmuuntuneet
lasit, sen jälkeen eri tahoilta tuli pieni vihrea
pesuvati, harja, pari kuulakärkikynää. Siinä olivat
ostokset joita olin kantanut kädessäni poikettuani
kaupassa matkalla koulusta kotiin. Omakotitaloalueen
läpi vievällä kadulla oli vilkas liikenne tähän
aikaan. Joukko jalankulkijoita oli kerääntynyt
ympärilleni rinkiin. Oli pimeä.
"...oletko OK?"
"..pahaa porukkaa..." päivitteli vanhempi nainen,
varmasti jonkun isöäiti.
"...mitä tapahtui?"
Nousin ylös ja palasin
maahan polvilleni, sieluni huokasi. Kävelin hetken
edestakaisin turhaan etsien pimeässä tienvarresta
tavaroitani. Huolestunut pariskunta käveli kanssani
kotiportille, matkaa oli noin 50 metriä.
Kotona ihmettelin minuun
tarttuneiden käsien pehmeyttä. Jonkin ajan kuluttua
alkoi porukkaa palata kotiin, oli vieraitakin.
Ensin ei ollut oikein ruokahalua mutta juhlaruokaa
oli pakko maistaa. Kakkukin ilmestyi jostain,
laulu laulettiin. Leikkasin kakun, minulle tarjottiin
ensimmäisenä, sitten kiersin lautasen kanssa tarjoten
paloja kaikille.
Lue alustus: Miksi Mikko on
Mombasassa?
|