Miia Määttä

Tein sosionomi opintoihini liittyvän
kolmen kuukauden harjoittelun Camp David Centerillä Mombasassa keväällä 2004. Nykyisen toimipaikan avajaiset olivat pari päivää maahan saapumiseni jälkeen. Harjoittelu oli hyvin antoisa, sillä sain olla mukana työn alkuvaiheissa ja nähdä miten toiminta lähti käyntiin. Harjoittelun alussa, työn hakiessa muotoaan, kävimme vierailuilla slummeissa ja tapasimme ihmisiä siellä. Koska työ oli alkanut jo ennen toimintakeskuksen avaamista, työntekijöillä oli kontakteja slummien asukkaisiin. Vähitellen ihmiset oppivat tuntemaan keskuksen ja he tulivat itse keskukselle hakemaan apua.

Työni muodostui lopulta mukana olemiseksi koululaisten avustusohjelman käynnistämistä. Avustusohjelma toteutetaan yhdessä suomalaisen Hope for Tomorrow -järjestön kanssa. Otimme vastaan ihmisiä keskuksella. Teimme myös kotikäyntejä niiden lasten luona, jotka hakivat sponsoria koulunkäyntiänsä mahdollistamaan ja olimme yhteyksissä esim. kouluihin. Pohdimme, miten sponsorien ja lasten yhdistäminen, yhteydenpito ym. olisi paras järjestää. Peruskoulu on Keniassa nykyään ilmainen, mutta kaikilla perheillä ei ole varaa maksaa esim. tarvittavia koulupukuja. Lukio on edelleen maksullinen ja maksut ovat niin korkeat, että kaikilla ei ole mahdollista jatkaa opiskelujaan siellä peruskoulun jälkeen. Koulutuksen saaminen on taas tärkeää slummin lasten tulevaisuuden takia ja köyhyyden kierteen katkaisemiseksi.

Suomalaisittain nähtynä slummin asukkaiden sosiokulttuurinen tilanne näyttää varsin kirjavalta. Maassa on monia eri väestöryhmiä ja heimoja ja näiden myötä useita kieliä ja uskontoja. Ymmärtääkseen näiden asioiden suhteita ja vaikutusta slummin ihmisten ajatteluun ja elämään on ymmärrettävä maan historiaa, jonka vaikutukset näkyvät vielä nykypäivässä. Toimiessa länsimaalaisena maassa on merkittävää se, että asiakkaat ovat afrikkalaisia juuri siirtomaavallan alta itsenäistyneessä maassa. Siirtomaavallalla on ollut valtava vaikutus, mikä näkyy esimerkiksi englannin kielen asemana toisena virallisena kielenä ja maan koululaitoksessa.

Maassa on yli 40 eri afrikkalaista heimoa. Jokaisella heimolla on oma kielensä ja omat tapansa ja heimojen välillä on ollut Kenian historian aikana jännitteitä. Sain sellaisen kuvan, että slummit jakautuivat osittain heimorajojen mukaan. Kotikäynneillä ollessamme kampa-heimoon kuuluvat työntekijät saivat hyvin kosketuksen slummissa asuviin samaan heimoon kuuluviin ja he puhuivat mielellään omaa kieltään. Maahan tullessani en kiinnittänyt huomiota siihen, mihin heimoon kukin kuului. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa kiinnittää asiaan huomiota, koska eri heimoihin kuuluminen tuli esille useissa yhteyksissä.

Eri heimojen lisäksi maassa oli intialaisia, arabeja ja länsimaalaisia. Katukuvassa varsinkin arabit ja intialaiset erottautuivat selkeästi pukeutumisellaan. Afrikkalaiset olivat pukeutuneet osittain paikallisiin asuihin ja osittain länsimaalaisittain. Länsimaalaisuutta ihaillaan, mutta samalla myös pinnalla on afrikkalaisen identiteetin korostaminen ja maan rakentaminen. Kaikista väestöryhmistä afrikkalaiset ovat köyhin ja historian aikana sorretuin väestöryhmä, mikä vaikuttaa vielä nykyäänkin ajattelutapaan väestöryhmistä. Länsimaalaisista käytetään nimeä mzungu, mikä tarkoittaa valkoista miestä ja samalla myös rikasta miestä. Asiakastyössä tästä asetelmasta oli monesti haittaa.

Eri kulttuuristen ryhmien mukana maassa on myös monia uskontoja edustettuna. Islamilaisten moskeijat olivat hyvin näkyvästi esillä ja rukousten äänet kuuluivat jopa kerrostalohuoneistoon jossa asuin pari viikkoa. Hindujen temppeleitä näkyi myös katukuvassa. Erilaisia kristillisiä kirkkoja löytyi joka paikasta ja kokousten saarnat ja laulut kaikuivat kaduille asti. Ihmisten kanssa keskustellessa sain kuulla myös paikallisista luonnon uskonnoista, vaikka en niihin muuten törmännytkään. Uskontoa ei piiloteltu, vaan se oli hyvin selvästi esillä arkipäivässä.

Asiakkaat asuivat kaupungin ulkopuolella olevissa slummeissa. Vapaaehtoistyöntekijät, itseäni ja Hope for Tomorrown suomalaista koordinaattoria lukuun ottamatta, olivat suurimmalta osin lähtöisin samalta alueelta, joten työntekijät ymmärsivät slummin asukkaiden elämismaailmaa. Keniassa on työttömyyttä ja paljon köyhyyttä ja nämä ongelmat ovat tietysti suurimmat slummeissa. Rahasta puhutaan ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suuri. Köyhyydestä johtuen varsinkin slummeissa ongelmana ovat esim. rikollisuus ja prostituutio.

Kulttuuriin kuuluu yhteisöllisyys, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että naapurit saattoivat auttaa perhettä tai yksittäistä sairasta henkilöä ruuanhankkimisessa. Minulle ei kuitenkaan selvinnyt miten hyvin ihmiset yleisesti tuntevat muita slummin asukkaita. Koulutusta arvostetaan, mutta korkeampi koulutus oli harvinaisempaa johtuen sen kalleudesta. Koulun keskeyttäminen maksuvaikeuksien takia on yleinen ongelma. Jonkinlaisesta optimismista ja halusta päästä eteenpäin kertoo varmasti se, että monet olivat laittaneet lapset kouluun, vaikka eivät olleet käytännössä pystyneet maksamaan suurintakaan osaa koulumaksuista.

Asuin aluksi keskustan pohjoispuolella olevalla
hotellialueella. Alueella oli kauniita rantoja, hotelleja,
sekä kalliita asuntoja. Kuukauden päästä muutin kaupungin keskustaan kerrostaloon Catherinen ja Fridahin luokse, jossa asuin pari viikkoa. Lopulta muutin keskuksen sairaanhoitajan, Joycen, kanssa keskuksen lähelle. Asuimme kaksikerroksisen talon alakerrassa olevassa huoneistossa yhdessä Joycen, hänen kolmen lapsensa ja veljensä kanssa. Ystäväni Sari tuli Suomesta käymään kuudeksi viikoksi ja hän asui kanssamme samassa asunnossa. Huoneeseeni kuuluivat kaikki mahdolliset kadun äänet. Aamulla heräsin lehmän ammuntaan tai kukon kiekumiseen. Ikkunamme alla oli pieni parturi ja päivisin kuuntelimme samaa musiikkia, mitä parturi soitti. Ikkunan alla kokoontui iltaisin kyseinen parturi ja talon nuoria keskustelemaan ja liityimme
välillä heidän seuraansa pohtimaan maailman menoa.

Vapaa-ajalla kiertelin ympäri Mombasan kaupunkia ja koska keskusta on melko pienellä alueella, se tuli minulle melko tutuksi. Keskusta on rakennettu saarelle Intian valtameren rannalle, joten ihailtavia maisemia ainakin riitti. Liikkuminen on helppoa matatuilla, kunhan ensin oppii mihin ne ovat menossa. Matatut ovat minibusseja, joita odotellaan tien varressa ja oikean sattuessa kohdalle hypätään kyytiin. Kuuluisin nähtävyys taitaa olla portugalilaisten rakentama Fort Jesus -linnake. Kävimme siellä yhdessä Joycen vanhimman pojan Georgen kanssa, koska hän oli hyvin kiinnostunut historiasta.

Keskustasta sai ruokaa edullisesti ja paikallinen ruoka oli todella maukasta. Kauppoja oli likaisista torikaupoista kalliisiin supermarketteihin. Kaiken tarvitsemansa sai kaupoista, Suomesta ei tarvinnut tuoda muuta kuin ruisleipää. Itse nautin eniten hedelmistä. Mangot ja banaanit olivat halpoja, koska niillä oli sesonkikausi. Joka toisella kadulla oli kookoksen myyjiä, joilta voi ostaa kookosmehua. Myyjät avaavat kookoksen pienen aukon josta mehun voi juoda. Yhden viikonlopun vietin Sarin kanssa kaupungin ulkopuolella olevassa hotellissa, joka oli rakennettu keskelle luonnonsuojelualuetta. Eläimet liikkuivat vapaasti hotellin ympärillä ja käytin koko viikonlopun luonnon kuvaamiseen. Paikallinen luonto on todella värikäs ja monipuolinen ja siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Pääasiassa vapaa aikani kului kuitenkin erilaisissa kristillisissä kokouksissa ja niiden paikallisten ihmisten kanssa, joihin olin tutustunut.