Terhi Ratalahden matka Keniaan ja Ugandaan Joulukuu 2009

Kokemuksia tiimielämästä!
Koin olevani etuoikeutettu, kun Jumala kutsui minua lähtemään Kenian ja Ugandan matkalle 1.-23.12.09 Välimaan Outin kanssa. Keniassa oli jo odottamassa Mikko ja Norah. Me kaikki olimme tuttuja toisillemme ja se helpotti ajatusta olla kolme viikkoa tiiviisti yhdessä. Ensimmäisellä matkallani 03 meitä oli 7 henkilöä, jotka olimme vieraita toisillemme ja silloin vei paljon aikaa ja voimavaroja tiimissä keskinäisten suhteiden "asettuminen".

Ensimmäinen hyppy tällä matkalla "tiimiyteen" oli Nairobin kentällä myöhästyminen Mombasan koneesta. Omassa sisimmässäni kävin taistelua, annanko "lihan", harmitukseni voittaa vai hengessä vaeltamisen. Aika pian ymmärsin kumpi on parempi. Siitähän tulikin rukousyö! Emme voineet ymmärtää täysin, mikä merkitys oli rukoilla Kenian maan puolesta ja nimen omaan lentokentällä. Se oli myös Outin ensimmäinen kokonainen yö uskonvaraisessa työssään. "Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja..."
Jumala vain pani meidät rukoilemaan siellä!

Mombasassa tiimi täydentyi Noralla ja Mikolla.
Alussa tiimiin asettumisessa on monenlaista vaihetta, mutta mielestäni se kävi nopeasti sen tähden, kun tunsimme hyvin toisemme. Itselleni haasteen toi se, että en ymmärtänyt kunnolla englannin kieltä, joten Mikon tarvitsi monessa tilanteessa tulkata. Joskus se harmitti, mutta pääasiassa en ottanut siitä pulttia. Kaikkea käytyä keskustelua en mitenkään voinut saada ymmärretyksi eikä tarvinnutkaan. Ehkä säästyin monelta sellaiselta asioiden pohdinnalta mikä olisi vain vienyt ajatuksia ja energiaa pääasioista.

Koin, että tiimissä on tärkeää jokaisen kokea kuuluvansa yhteen niin, että voi löytää oman tehtävänsä ja paikkansa. Minun tuli sitoutua tiimiin ja tukea johtajaa, Outia, koska hän kantoi suurimman vastuun. Itse pyrin siihen, ettei käyttäytymiseni olisi lisännyt Outin huolia. Keskustelimme siitä, että tiimissä huonoakin johtajaa pitää kunnioittaa eikä mm. puhua hänen selkänsä takana. Pyhä Henki olisi tullut murheelliseksi, ja se olisi vienyt siunauksen pois. Tiimissä oleminen tarkoitti myös omien tarpeiden sivuun jättämistä. Mietin sitä mikä oli lihassa ja hengessä elämisen ero. Tässä ymmärsin esirukouksen valtavan voiman. Sain kokea pääsääntöisesti iloa ja rauhaa, vaikka aikataulut eivät useinkaan pitäneet, ruokailut olivat epäsäännöllisiä, yöunet jäivät vähäisiksi enkä päässyt kertaakaan juoksulenkille 3vkon aikana. Pyhä Henki opetti minua monella tavalla.

Ajattelin etukäteen, että englannin kielen heikkouteni tuo harmia monessa tilanteessa, mutta niin ei ollut. Kun sitouduin yhteiseen näkyyn ja tein oman osuuteni rukoilijana ja käytännön tehtävissä, niin sain kokea suurta iloa. Ihmeellistä, että sain olla mukana lähetystyössä kaukana vieraalla maalla! Koin todeksi sen, että Jumalan tiet ovat suoria. Ihmiset kyllä etsivät monia mutkia ja hankaluuksia, mutta tämä matka minulle oli "suora tie", monien rukoilijoiden tähden.

Tiimiin sitoutumisen myötä sain kokea paljon varjelusta ja siunatuksi tulemista. Sain olla osallisena siihen, että Outi sai johdattaa monia Jeesuksen luo ja rukoilla sairaiden puolesta. Totta kai minäkin sain rukoilla toisten puolesta suomeksi ja kielillä, vaikka en voinut tietää eri ihmisten todellisia tilanteita. Tärkeämpää oli, että Jeesus tiesi!

Sain olla siunaamassa afrikkalaisia lapsia ja aikuisia ja tulin siunatuksi monella tavalla heidän puoleltaan. Saaminen ja antaminen on niin moninaista.

Kiitollisena Outista, Mikosta, Norasta ja Ugandassa Jukasta ja Jarkosta. Herra todella lähetti enkelinsä varjelemaan meitä kaikilla teillämme!
Terhi