|
Toimintakertomus: Toimikausi 2008 - 2009
TYÖ ULKOMAILLA
KENIA
YHTEISTYÖ KENIAN KOORDINAATTORIN KANSSA
Toimintavuoden aikana kehittiin yhteistyötä Nairobissa
asuvan HfT-koordinaattorin Norah Obongon kanssa. Vuoden aikana tuli
esille tarve etsiä lisätyövoimaa ruohonjuuritason työhön Mombasassa
olevien Hope for Tomorrow:n tukemien nuorten ja perheiden parissa tehtävään
työhön. Käynnistettiin neuvottelut sosiaalityöntekijä Maureen Umben
kutsumisesta tähän työhön Mombasassa. Toimintavuoden aikana HfT:n työtä kehitettiin
entistä enemmän paikallisten seurakuntien kautta tapahtuvaksi.
MOMBASA
Ensimmäinen ryhmä koko lukion käyneitä HfT:n tukemia
nuoria valmistui vuoden 2007 lopussa. Toimintavuoden aikana nämä nuoret
etsivät jatko-opiskelupaikkojaan. Valmistuneita nuoria ohjattiin ammatin
valinnassa ja löytämään opiskelupaikkansa ja heille kerrottiin että opiskelujen
tukemista jatketaan ammattiin asti. Mombasan koululaisten ja slummin äitien
tukiohjelmat jatkuivat edelleen muiden osalta entisellään.
MURANGA
Murangan maaseutuprojekti First Love seurakunnan
kanssa pastori Stephen ja Catherine Kamaun johdolla jatkui edelleen
20 perheen tukemisena toimintavuoden aikana. Tukea pyrittiin kehittämään
järjestämällä kyläläisille opetusta karjanhoidossa ja viljelytaidoissa.
Vuoden aikana hankittiin kahdelle perheelle lehmä. Yhteydenpidon avulla
Suomesta ja HfT koordinaattorin toimesta Keniassa varmistettiin, että tuettujen
perheiden ja koululaisten hengellisestä kasvusta pidettiin säännöllisesti huolta.
KISUMU
Toimintavuoden aikana rakennettiin Hope for Tomorrow
koordinaattorin Norah Obongon toimesta yhteyttä Kisumun Redeemed Gospel
Church seurakunnan kanssa alkuvuodesta 2008 tapahtuneiden levottomuuksien
rauhoittumisen jälkeen. Koordinaattori Norah Obongo vieraili neuvottelumatkalla
Kisumussa, jonka yhteydessä lähetettiin avustus vankilassa äitien ja
lasten parissa tehtävää työtä varten. Käynnin yhteydessä suunniteltiin
uutta yhteistyötä alueen kaikkien köyhimpien orpojen lasten parissa
ja levottomuuksissa tuhoutuneiden naisten liikeyritysten uudelleen
aloittamisen tukemiseksi. Levottomuuksien jälkeen lähetettiin kerta-avustus
eniten kärsineiden uhrien auttamiseksi Redeemed Gospel seurakunnan kautta.
MUUT TYÖKOHTEET ULKOMAILLA
Toimintavuoden aikana tuettiin edelleen lähetystyöntekijöiden
Kirsi Nyrhisen ja Pia Lindtin työtä Mombasassa. Samoin edelleen jatketttiin
Miri Morianin työn tukemista orpojen parissa Israelissa.
Uudeksi kohteeksi valittiin vuoden aikana lähetystyöntekijöiden
Judith Löfsundin ja Ingeborg Setterbyn paikallisten kenialaisten kanssa
yhdessä Mombasan alueella tekemä vankilätyö. Hope for Tomorrow päätti
tukea taloudellisesti kuukausittain yhtä kenialaista päätoimista vankilalähettiä.
TOIMINTA KOTIMAASSA
Toimintavuoden aikana jatkettiin Suomessa asuvien
ulkomaalaisten parissa alkanutta hengellistä työtä. Erityisen tuen
ja huolenpidon kohteena oli Suomessa vankilassa oleva kiinalainen nainen,
jonka luona vierailtiin vankilassa vuoden aikana vähintäin joka toinen
viikko. Myös hänen ulkomailla asuvia omaisiaan tuettiin henkisesti
ja hengellisesti heidän vieraillessaan Suomessa vuoden aikana kaksi kertaa.
Toimintavuoden aikana järjestettiin Hope for Tomorrow:n
toimesta hengellisiä tilaisuuksia eri puolilla Suomea yhteensä 10,
jolloin puheenjohtaja Outi Välimaa toimi puhujavastuussa.
Yhteistyötä lisättiin ja syvennettiin muiden vastaavien
toimijoiden kanssa. Näin tapahtui erityisesti syksyllä 2008 orivesiläisen
vastaavaa auttamistyötä Ugandassa tehneen Filippus yhdistyksen sulautuessa
Hope for Tomorrow:hun. Sulautumisen yhteydessä pidettiin ylimääräinen
vuosikokous 12.11.2008, jolloin Filippus ry:n perustajajäsen Jukka
Kajava valittiin Hope for Tomorrow:n hallitukseen jäseneksi sekä Jarkko
Juusela ja Pekka Kajava varajäseniksi. Jukka Kajava nimettiinUgandan
työn koordinaattoriksi.
Ugandan yhteistyökumppanin Paul Kinataaman Suomen
vierailun yhteydessä tehtiin kouluvierailuja Orivedellä, Eräjärvellä ja
Korkeakoskella hyvällä vastaanotolla.
Hope for Tomorrow:n toimesta järjestettiin Orivedellä yhteiskristillisiä ylistys-ja
rukousiltoja sunnuntai-iltapäivisin seurakuntatalolla toimintavuoden
aikana yhteensä.
Hope for Tomorrow:lle hankittiin toimintavuoden
aikana oma kirjapöytä HfT-tilaisuuksiin pienimuotoista kirjamyyntiä varten.
Kirjapöydän yhteyteen tilattiin kohdennetuilla lahjoitusvaroilla Miksi
Jeesus-kirjasta, jota jaettiin Orivedellä vuoden aikana postilaatikoihin,
torilla, kauppojen edessä ja muissa vastaavissa paikoissa.
Toimintavuoden aikana Hope for Tomorrow:n koordinaattorina
työskenteli Mikko Välimaa. Harjoittelijana oli maaliskuusta heinäkuuhun
Aino Ratalahti palvellen erityisesti kotimaan työhön liittyvissä tehtävissä.
Hope for Tomorrow:n hallitus kokooontui toimintavuoden
aikana yhteensä 8 kertaa. Toimintavuoden aikana järjestettiin lisäksi
22.6. 2008 varsinaisen vuosikokouksen yhteydessä vuosijuhla Orivedellä,
johon osallistui noin 100 henkeä.
Kuluneesta toimintavuodesta Jumalalle kiitollisina
Orivedellä 11.2. 2009 Outi Välimaa puheenjohtaja HfT
|