|
Toimintakertomus: Toimikausi 2008 - 2009
TYÖ ULKOMAILLA
KENIA
YHTEISTYÖ KENIAN KOORDINAATTORIN KANSSA
Toimintavuoden aikana kehittiin
yhteistyötä Nairobissa
asuvan HfT-koordinaattorin Norah Obongon kanssa. Vuoden
aikana tuli esille tarve etsiä lisätyövoimaa ruohon-juuritason
työhön Mombasassa
olevien Hope for Tomorrow:n tukemien nuorten ja perheiden
parissa tehtävään
työhön. Käynnistettiin neuvottelut sosiaalityöntekijä Maureen
Umben kutsumisesta tähän työhön Mombasassa. Toimintavuoden
aikana HfT:n työtä kehitettiin
entistä enemmän paikallisten seurakuntien kautta tapahtuvaksi.
MOMBASA
Ensimmäinen ryhmä koko lukion käyneitä HfT:n
tukemia nuoria valmistui vuoden 2007 lopussa. Toimintavuoden
aikana nämä nuoret
etsivät jatko-opiskelupaikkojaan. Valmistuneita nuoria
ohjattiin ammatin valinnassa ja löytämään opiskelupaikkansa
ja heille kerrottiin että opiskelujen
tukemista jatketaan ammattiin asti. Mombasan koulu-laisten
ja slummin äitien
tukiohjelmat jatkuivat edelleen muiden osalta entisellään.
MURANGA
Murangan maaseutuprojekti First Love seurakunnan
kanssa pastori Stephen ja Catherine Kamaun johdolla jatkui edelleen
20 perheen tukemisena toimintavuoden aikana. Tukea pyrittiin kehittämään
järjestämällä kyläläisille opetusta karjanhoidossa ja viljelytaidoissa.
Vuoden aikana hankittiin kahdelle perheelle lehmä. Yhteydenpidon avulla
Suomesta ja HfT koordinaattorin toimesta Keniassa varmistettiin, että tuettujen
perheiden ja koululaisten hengellisestä kasvusta pidettiin säännöllisesti huolta.
KISUMU
Toimintavuoden aikana rakennettiin
Hope for Tomorrow koordinaattorin Norah Obongon toimesta
yhteyttä Kisumun Redeemed Gospel
Church seurakunnan kanssa alkuvuodesta 2008 tapahtuneiden
levottomuuksien rauhoittumisen jälkeen. Koordi-naattori
Norah Obongo vieraili neuvottelumatkalla Kisumussa,
jonka yhteydessä lähetettiin avustus vankilassa äitien
ja lasten parissa tehtävää työtä varten. Käynnin yhteydessä suunniteltiin
uutta yhteistyötä alueen kaikkien köyhimpien orpojen
lasten parissa ja levottomuuksissa tuhoutuneiden naisten
liikeyritysten uudelleen aloit-tamisen tukemiseksi.
Levottomuuksien jälkeen lähetettiin kerta-avustus
eniten kärsineiden uhrien auttamiseksi Redeemed Gospel
seurakunnan kautta.
MUUT TYÖKOHTEET ULKOMAILLA
Toimintavuoden aikana tuettiin edelleen lähetystyöntekijöiden
Kirsi Nyrhisen ja Pia Lindtin työtä Mombasassa. Samoin edelleen jatketttiin
Miri Morianin työn tukemista orpojen parissa Israelissa.
Uudeksi kohteeksi valittiin vuoden aikana lähetystyöntekijöiden
Judith Löfsundin ja Ingeborg Setterbyn paikallisten kenialaisten kanssa
yhdessä Mombasan alueella tekemä vankilätyö. Hope for Tomorrow päätti
tukea taloudellisesti kuukausittain yhtä kenialaista päätoimista vankilalähettiä.
TOIMINTA KOTIMAASSA
Toimintavuoden aikana jatkettiin Suomessa asuvien
ulkomaalaisten parissa alkanutta hengellistä työtä. Erityisen tuen
ja huolenpidon kohteena oli Suomessa vankilassa oleva kiinalainen nainen,
jonka luona vierailtiin vankilassa vuoden aikana vähintäin joka toinen
viikko. Myös hänen ulkomailla asuvia omaisiaan tuettiin henkisesti
ja hengellisesti heidän vieraillessaan Suomessa vuoden aikana kaksi kertaa.
Toimintavuoden aikana järjestettiin
Hope for Tomorrow:n toimesta hengellisiä tilai-suuksia
eri puolilla Suomea yhteensä 10,
jolloin puheenjohtaja Outi Välimaa toimi puhujavastuussa.
Yhteistyötä lisättiin ja syvennettiin muiden vastaavien
toimijoiden kanssa. Näin tapahtui erityisesti syksyllä 2008 orivesiläisen
vastaavaa auttamistyötä Ugandassa tehneen Filippus yhdistyksen sulautuessa
Hope for Tomorrow:hun. Sulautumisen yhteydessä pidettiin ylimääräinen
vuosikokous 12.11.2008, jolloin Filippus ry:n perustajajäsen Jukka
Kajava valittiin Hope for Tomorrow:n hallitukseen jäseneksi sekä Jarkko
Juusela ja Pekka Kajava varajäseniksi. Jukka Kajava nimettiinUgandan
työn koordinaattoriksi.
Ugandan yhteistyökumppanin Paul Kinataaman Suomen
vierailun yhteydessä tehtiin kouluvierailuja Orivedellä, Eräjärvellä ja
Korkeakoskella hyvällä vastaanotolla.
Hope for Tomorrow:n toimesta järjestettiin
Orivedellä yhteiskristillisiä ylistys- ja
rukousiltoja sunnuntai-iltapäivisin seurakuntatalolla
toimintavuoden aikana yhteensä 8.
Hope for Tomorrow:lle hankittiin toimintavuoden
aikana oma kirjapöytä HfT-tilaisuuksiin pienimuotoista kirjamyyntiä varten.
Kirjapöydän yhteyteen tilattiin kohdennetuilla lahjoitusvaroilla Miksi
Jeesus-kirjasta, jota jaettiin Orivedellä vuoden aikana postilaatikoihin,
torilla, kauppojen edessä ja muissa vastaavissa paikoissa.
Toimintavuoden aikana Hope for Tomorrow:n koordinaattorina
työskenteli Mikko Välimaa. Meillä oli harjoittelija joka palveli maaliskuusta heinäkuuhun erityisesti kotimaan työhön
liittyvissä tehtävissä.
Hope for Tomorrow:n hallitus kokooontui toimintavuoden
aikana yhteensä 8 kertaa. Toimintavuoden aikana järjestettiin lisäksi
22.6. 2008 varsinaisen vuosikokouksen yhteydessä vuosijuhla Orivedellä,
johon osallistui noin 100 henkeä.
Kuluneesta toimintavuodesta Jumalalle kiitollisina
Orivedellä 11.2. 2009 Outi Välimaa puheenjohtaja HfT
|