Vuonna 2002 kolme suomalaisnaista koki ihmeellistä johdatusta ja lähti sen johdosta Keniaan. Siellä he osallistuivat kristittyjen konferenssiin Mombasassa ja tutustuivat pastoripariskuntaan, joka kertoi heille seurakuntansa orpolasten ja leskien surkeasta tilanteesta. Vähitellen koko Kenian katastrofaalinen tilanne alkoi avautua naisille. Keniassa on 2,6 miljoonaa AIDS-potilasta. Aidsin vuoksi maassa on valtava määrä orpolapsia. Päivittäin tautiin kuolee 600 ihmistä. Koska sosiaalihuoltoa ei ole, orvoista ja leskistä ei huolehdi kukaan.

Slummikylien hökkeleissä, joissa köyhät asuvat ei ole lukkoja eikä ovia, ja ne on kyhätty kokoon roskamateriaalista. Niissä asuvilla naisilla ei ole ketään, joka suojelisi heitä, jos oma mies on kuollut. Afrikkalaisessa kulttuurissa nainen saa identiteettinsä miehen kautta. Mies kouluttaa lapset, suojelee perhettään ja hankkii heille elannon. Ilman miestä naisella ei ole fyysistä eikä seksuaalista turvaa. Näiden orpojen ja leskien ainoa konkreettinen apu löytyy kristillisistä seurakunnista, jotka ovat ottaneet heidät elätettäväkseen.

Kun suomalaisnaiset hahmottivat kenialaisten lasten ja naisten hädän, he järkyttyivät ja lupasivat tehdä kaikkensa auttaakseen heitä. Hope for Tomorrow järjestön puheenjohtaja, Outi Välimaa koki, että tämä on asia, minkä takia hän ylipäätään on olemassa. Tajuttuaan tilanteen hän sanoi, että hän on valmis menemään vaikka Suomen presidentin luo pyytämään AIDS-orvoille ja leskille apua! Hän sanoi sen konferenssimatkalla kenialaiselle pastoripariskunnalle ja hämmästyi itsekin, kuinka hän nyt lupaa asioita, joita ei ole etukäteen edes ajatellut. Samana päivänä konferenssin aikana Outi tutustui päivällispöydässä Catherine Obwogoon, joka toimii sikäläisen raamattukoulun vararehtorina. Keskusteltuaan hänen kanssaan Outi pyysi häntä Suomeen saarnaamaan seuraavana kesänä. Catherine lupasi tulla.

Palattuaan Suomeen naiset alkoivat jänistää. He ajattelivat, että ovat luvanneet liikoja ja puhuneet sivu suunsa. He yrittivät unohtaa näkemänsä ja kuulemansa. Outi ajatteli, ettei hän pysty tosiasiassa auttamaan ketään ja katui hartaasti Kenian puheitaan. Sitten hän meni naisten rukouspiiriin ja kertoi siellä, mitä Keniassa oli tapahtunut. Hän aikoi lähettää kenialaisille kohteliaan anteeksipyyntökirjeen ja perua kaikki lupauksensa.

Silloin eräs rukouspiirin naisista alkoi itkeä. Hän sanoi, että hän on juuri vähän aikaa sitten saanut profetian, että hänellä on jotain tekemistä mustien lasten kanssa. Siinä tilanteessa itkevän naisen ilmoitus oli kuin bensaa tuleen. Outi syttyi uskomaan uudelleen, että kun Jumala on heidän kanssaan, kenialaisten avustaminen on mahdollista, vaikka ihmisellä itsellä ei olisi mitään.

Naiset päättivät, että asia ei jää tähän. He perustivat yhdistyksen ja ymmärsivät, että sitä vartenhan he ovat alkaneet ylipäätään yhdessä kokoontumaan. Järjestölle saatiin nimi ja sitten Herra antoi heille Psalmin 68: 6: "Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja, Jumala pyhässä asunnossansa, Jumala joka antaa hyljätyille kodin".

Naiset rukoilivat Jumalalta seuraavaa askelta. Outi ei halunnut vielä panna yhdistystä rekisteriin. Hän halusi Herralta vuorenvarman vahvistuksen, että järjestö on todellakin Jumalan eikä ihmisten juttu. He tilasivat yhdistysrekisteristä paperit, täyttivät ne ja laittoivat kaiken postimerkkejä myöten valmiiksi. Outin pyynnöstä kuitenkin jäätiin odottamaan asiaan vahvistusta, viimeistä sinettiä Herralta.

He odottivat ja odottivat, ja Outi kantoi yhdistysrekisteripapereita uskollisesti laukussaan. Eräänä päivänä hänelle tuli kirje Keniasta. Catherine tiedusteli, tuleeko Suomen matkasta mitään. Siihen Outin puoliso, Vilppulan kirkkoherra Jari Välimaa sanoi, että kutsuisi Catherinen juhannuksena Vilppulaan puhumaan. Ja samassa kun Catherine kutsutaan Suomeen, ilmaantuu henkilö, joka lupaa maksaa hänen matkansa ja muitakin kuluja.

Mutta yhdistyspaperit kuljeksivat vieläkin Outin laukussa. Hän odotti edelleen yhdistyksen perustamiseen vahvistusta Herralta. Toukokuussa 2003 saarnasi Tampereella amerikkalainen profeetta David Saunders. Yllättäen Saunders sanoi, että täällä on nainen jolla on vaaleanpunainen takki, että missäs sinä olet. Ja sitten hän puhui 2. Kun 5. luvun pohjalta Outia osoittaen ja sanoi: "Sinä olet sanonut, että sinulla ei ole mitään. Mutta sinulla on tehtävä ja kutsu Jumalalta. Laita se "ei mitään" liikkeelle ja ala kaataa öljyä astioihin. Raamatun kohdan vaimo sai profeetta Elialta kehotuksen pyytää poikiansa lähtemään kaikkiin naapureihin lainaamaan astioita, joihin tuli kaataa perheen viimeisestä öljytipasta täysiä astioita! Muista, tuokaa astioita tosi paljon, koska varmaan kertomuksen vaimoa harmitti sitten, kun ne astiat loppuivat. Jos hän olisi tiennyt, että öljy loppuu siihen, kun astiat loppuvat, hän olisi varmaankin hakenut niitä enemmän. Muista, että hankit tyhjiä astioita paljon, paljon, PALJON! Ja niin saat kauan iloita siitä, mitä Herra tekee."

Outi oli pyytänyt Herralta asialle sinettiä, mutta ei arvannut, että se tulee näin julkisesti ja selkeästi. Saman tien hän lähti viemään yhdistyspapereita Tampereen asemahallin postilaatikkoon. Postilaatikon luona Outin eteen ilmestyi noin viisivuotias afrikkalaistyttö. Hän katsoi Outia suurilla silmillään pää vinossa, kuin odottaen. Afrikkalaistyttö ja koko tilanne mykisti Outin ja spontaanisti hän polvistui tytön eteen keskellä asema-aukiota. Outi kysyi tytöltä englanniksi, mikä sinun nimesi on ja mistä sinä tulet. Tyttö vastasi suomeksi: Minä olen. Hän piti pienen tauon ja lisäsi: Täältä.

Outi koki, että tytön lähellä oli äärettömän hyvä olla. Kun hän nosti katseensa ylös hän näki kolme afrikkalaista naista ja heillä kahdet todella vanhat lastenvaunut. Naiset olivat hyvin rasittuneen näköisiä ja niin Outi avasi heille oven asema-aukiolta ulos. Naiset menivät aseman edestä liikennevaloihin. Outi päätteli, että viisivuotias tyttö oli heidän lapsensa, ja ihmetteli että Jumala lähetti juuri tähän tilanteeseen afrikkalaisia. Ja juuri kun hän postitti näitä papereita! Hän oli ollut kolmen vuoden ajan hyvin usein samalla asemalla, eikä ollut koskaan aikaisemmin törmännyt siellä afrikkalaisiin, puhumattakaan että siellä olisi ollut myöhään illalla afrikkalaislapsia.

Outi ajatteli, että sekin oli ihana Herralta tullut vahvistus heidän asiaansa. Sitten hän meni ovesta ulos ja huomasi, ettei tyttö mennytkään niiden naisten mukaan! Siinä hän seisoi oven ulkopuolella edelleenkin, kuin odottaen Outia. Ja Outi kysyi häneltä suomeksi, että onko sinun äitisi Keniasta? Mutta tyttö ei sano mitään, nyökkää vain ja menee pois.

Kun Outi sitten havahtui miettimään, kuinka auttaisi tytön asemalta kotiin ja katseli kadulle, niin afrikkalaiskaravaania ei näkynyt enää missään ja myös tyttö oli hävinnyt jäljettömiin. Outin sydämessä ollut huoli tytöstä otettiin kuitenkin häneltä heti pois. Hän tajusi kohdanneensa Jumalan ja hänen oli valtavan hyvä olla. Outin mietti, olivatko afrikkalaiset Tampereen rautatieasemalla Jumalan enkeleitä ihmisten hahmossa? Kun hän meni autolle, hänen miehensä katsoi häntä ja kysyi, mitä hänelle on tapahtunut. Hän näki Outin kasvoista, että hänen vaimonsa on kohdannut Jumalan.

Kun Herra oli antanut näin upean vahvistuksen, ei kukaan naisista enää epäillyt, etteikö Hope for Tomorrow olisi Jumalan juttu! Ja se näkyi myös käytännön tasolla: asiat alkoivat edetä valtavalla vauhdilla ja yhdistys saatiin rekisteröityä vajaassa viikossa. Normaalisti siihen kuluu nelisen kuukautta. Rahankeruulupa tuli muutamassa päivässä, kun tavallisesti sen saaminen kestää viikkoja! Tämä on Hope for Tomorrowin vauhti!

Outi Välimaan puheesta nauhalta koonnut toimittaja Seija Pajatie