Palaute Yhteystiedot Suomeksi in English
Etusivu Mikä, kuka Toiminta Julkaisut Liity mukaan Lisää tietoa
Toiminta
Työ Afrikassa
Sponsoritoiminta
Kutsutut ja lähetetyt
- Maureen Umbe
- Norah Obongo
- Mikko
- Outi
- Catherine Obwogo
- Heikki ja Maria
Tapahtumat
Toimintaa Suomessa
Toivoa huomiseen
"Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja, Jumala pyhässä asunnossaan. Hän antaa yksinäiselle kodin, hän päästää vangitut vapauteen..."
Mikko Välimaa

Mikko Välimaa on toiminut Hope for Tomorrow:ssa vuodesta 2003. Elämästään noin puolet Suomen ulkopuolella asunut Mikko on saanut jo lapsuus- ja nuoruusvuosinaan tärkeää kokemusta vieraassa kulttuurissa elämisestä ja siihen sopeutumisesta perheen asuessa Taiwanissa vanhempien toimiessa lähetystyössä siellä. Tammikuussa 2004 Mikko lähti Keniaan ensin puoleksi vuodeksi. Pian tämän jälkeen Mikon tehtävä yhdistyksessä muuttui päätoimiseksi kansainväliseksi koordinaattoriksi, jonka työajasta tähän mennessä osa on kulunut Suomessa ja suuri osa Kenian työkentällä.

Työn alkuvaiheessa Keniassa Mikko oli luomassa Hope for Tomorrow:n koululaisten ja äitien tukiohjelmia Mombasassa. Hän työskenteli merkittävällä panoksella kolmen vuoden ajan yhdistyksen ensimmäisen kenialaisen yhteistyökumppanin työkeskuksen aloittamisessa ja kehittämisessä Mombasan kaupungin laidalle Chaanin alueelle. Samaan aikaan Mikko myös koordinoi yhteistyötä Hope for Tomorrow:n toisen yhteistyökumppanin, Nairobin pohjoispuolella sijaitsevan Murangan maaseutuprojektin toimijoiden kanssa.

Viime kuukausina Mikko on ollut kehittämässä kenialaisten toimijoiden kanssa Hope for Tomorrow:n uuden yhteistyökumppanin Kisumussa sijaitsevan Redeemed Gospel seurakunnan kanssa aloitettua yhteistyötä.

Keniassa ollessaan Mikko pitää yhteyttä tuettuihin koululaisiin ja perheisiin. Hän on mukana järjestämässä kenialaisten työntekijöiden kanssa tuetuille koululaisille ja äideille säännöllisiä tapaamisia tai leirejä.

Suomessa ollessaan Mikko hoitaa Hope for Tomorrow:n ja yhteistyökumppanien välistä yhteydenpitoa sekä yhdistyksen hallintoon, talouteen, kirjanpitoon ja vierailuihin liittyviä tehtäviä. Mikko osallistui vuonna 2005 Hope for Tomorrow:n Suomessa järjestämään kouluvierailukampanjaan, jonka aikana toteutettiin 72 oppilaitosvierailua. Kesällä 2009 hän oli toteuttamassa kuukauden kokouskiertuetta kenialaisten vierailijoiden kanssa.

Hope for Tomorrow:lla on ollut ilo saada tukea Mikkoa taloudellisesti hänen tukemiseen sitoutuneiden kannattajien myötä.

Lue Mikon terveisiä Afrikasta: Mikon päiväkirja

Copyright Toivoa huomiseen ry